Ympäristö, paluuputkivuoto, säiliörikko

Kuvaus

JOHDANTO
Vahinkokohteessa oli purettu öljylämmitteinen omakotitalo kiinteistölle rakennettavan uuden asuinrakennuksen tieltä.
Vanhaa maanalaista öljysäiliötä nostettaessa pois, urakoitsija havaitsi kaivannossa öljyn hajua.
PS-Palosaneeraus Oy aloitti maaperätutkimuksen rakentajan toimeksiannosta selvityksellä, onko maaperässä öljyä ja onko syytä varautua öljyllä pilaantuneen maa-aineksen poistamiseen. Kaivu tehtiin tutkimuskaivuuna, joka laajeni aluksi otaksuttua suuremmaksi.
Kunnostuksen jatkuessa selvisi, että puretun talon kattilahuoneessa ollut paluuputkiston liitos oli vuotanut ==> kevyttä polttoöljyä oli kulkeutunut  puretun talon alle lähes 4 m syvyyteen, vuosien saatossa.

YLEISTÄ:
Kohdekiinteistön pinta-ala oli noin 2000 m2, kiinteistö rajautuu tiealuesiin ja asuinkiinteistöihin, kohteessa suoritetut tutkimukset ja kunnostustoimenpiteet rajautuivat lähes 500 m2 alalle.

MAAPERÄ-, POHJA- JA PINTAVESITIEDOT
Maa- ja kallioperä
Kohteen maaperä oli tutkimuskaivuun perusteella savea lähes 5 m syvyyteen asti, jonka alla on moreenia. Peruskallio oli yli 7 m syvyydellä maanpinnasta, Maankamara-palvelun mukaan kohteen maaperä on homogeeninen savi- ja silttimuodostuma.
Pohja- ja orsivesi
Kohde ei sijainnut luokitellulla pohjavesialueella, lähin pohjavesialue sijaitsee vajaan kilometrin vahinkokohteesta.
Tutkimuskaivuun aikana kaivannon pohjalle muodostui noin 3 syvyydeltä alkaen paineellista vettä.
Pintavedet
Lähin pintavesi sijaitsee kahden kilometrin päässä vahinkokohteesta

HAITTA-AINETUTKIMUKSET JA SELVITYKSET
Maanäytteenotto
Ensimmäinen näytteenotto suoritettiin ottamalla kaksi kokoomanäytettä kohdasta, jossa vuotanut säiliö oli ollut. Aloitusnäytteiden suurin laboratoriossa analysoitu öljyhiilivetyjen C10-C40 pitoisuus oli lähes 2 500 mg/kg.
Kaivuuta ohjattiin ottamalla maa-ainesnäytteitä, jotka analysoitiin kohteessa kenttämittarilla, varmistusnäytteet analysoitiin laboratoriossa.

Tutkimuskaivuun loppuvaiheessa otettiin kaivannon pohjalta kokoomanäytteiden osanäytteet, jotka keskityttiin ottamaan kasvien juurien kohdilta, koska öljyhiilivetyjen havaittiin olevan noin 2 m syvemmällä pääasiassa juurissa, eikä niitä ympäröivässä tiiviissä savessa ==> näytteisiin ja analysoitavaksi päätyi siten keskiarvoa pilaantuneempaa maa-ainesta. Näytteenotossa käytettiin muovisia kukkalapioita ja kaasutiiviitä näytepusseja. Maanäytteistä mitattiin ensin haihtuvat hiilivedyt PID-kenttämittarilla, samalla kun näytepussia käänneltiin. Osasta näytteistä tutkittiin öljyhiilivedyt PetroFlag-kenttämittarilla, joka kalibroitiin asianmukaisesti työnaikana.

Kaikki jäännöspitoisuusnäytteet lähetettiin akkreditoituun laboratorioon, missä niistä analysoitiin C10-C40 öljyhiilivedyt jaettuna C10-C21 ja C21-C40 fraktioihin.

Vesinäytteenotto
Kaivantoon kertyi sen pohjalta ja sivuilta vettä, josta otettiin vesinäyteitä. Vesinäytteenoton tarkoitus oli tutkia öljyhiilivetyjen kulkeutumista veden mukana mahdollista riskinarviota varten sekä valita poistettavalle vedelle sopiva vastaanottopaikka. Kaikkien vesinäytteiden analyysitulokset olivat puhtaita ja alittivat analyysimenetelmän määritysrajat.

KUNNOSTUKSEN ETENEMINEN
Maaperän pilaantumasta ilmoitettiin  ELY-keskukseen, joka myönsi samana päivänä pilaantuneen maa-aineksen kaivattamiseen viranomaisluvan. Kunnostus aloitettiin laajentamalla olemassa olevaa kaivantoa seinämän hajuhavainnon perusteella, jolloin seinämästä länteen päin havaittiin talon perustuksen hiekan olevan öljyinen.

Samalla paljastui vesi-, salaoja- ja viemäriputkia, joiden ulkopinnat haisivat öljylle, pohjaa kaivettaessa havaittiin pystysuuntaisten juurirakojen olevan kyllästettyjä öljyllä. Kaivantoa säiliön paikan ympärillä laajennettiin kaikkiin ilmansuuntiin ja alaspäin. Kunnostuksen edetessä ilmeni, että öljy oli liikkunut talon alla anturan ulkopintoja pitkin hiekkakerroksessa ja savikerroksen päällä sekä pystysuuntaisten juurien rakojen kautta syvemmälle maaperään. Öljy oli kulkeutunut maassa maanalaisten putkien ulkopintoja pitkin horisontaalisesti.

 ELY-keskukselle lähetettiin kaivuun jatkuessa tilanneseloste, tässä vaiheessa kohteesta oli poistettu yli 1 300 tonnia pilaantunutta maa-ainesta  Osassa  otetuista jäännöspitoisuusnäytteistä VNA 2014/2007 mukaiset öljyhiilivetyjen C10-C40 kynnysarvot ja C10- C21 alemmat ohjearvot ylittyivät, ja kunnostusta jatkettiin.

Poistetut pilaantuneet maa-ainekset kuljetettiin kuorma-autoilla, kuormat peitettiin kuljetuksen ajaksi pressulla. Maa-aineksia vietiin erikoisvastaanotto keskukseen  yli 350 tonnia, näiden C10-C40 pitoisuus oli kaikissa alle 1 000 mg/kg. Kaikkiaan pilaantuneita maa-aineksia toimitettiin eri vastaanottokeskuksiin yli 2 000 tonnia.

Syvimpään kaivantoon, josta tutkimuskaivu aloitettiin kertyi pohjavettä kaivannon sivuilta ja pohjasta, kunnes vesipinta oli noussut noin 3 m syvyyteen maanpinnasta. Veden kertymistä yritettiin tukkia tiivistämällä savesta tulppa virtauspaikkoihin, mutta sillä ei onnistuttu estämään veden kertymistä kaivantoon. Kaivanto pidettiin kuivana kaivutöiden ajan ==> imuauto nouti kaivannoista vettä lähes 45 tonnia. Vesinäytteiden analyysitulokset olivat puhtaita ja alittivat analyysimenetelmän määritysrajat.

Viimeiset jäännöspitoisuusnäytteet otettiin, jolloin saavutettiin puhtaat kaivannon leikkauspinnat ja pohjat kaikkiin suuntiin. Pilaantuma ei ollut levinnyt naapurikiinteistöille.

EHDOTUS JATKOTOIMISTA
Kohteesta ei tehdä YSL:n (526/2014) 136 §:n mukaista ilmoitusta pilaantuneen maaperän ja pohjaveden puhdistamisesta,  esitämme tätä raporttia riittäväksi selvitykseksi öljyvahingosta. Kaikki VNA 214/2007 mukaiset kynnysarvojen ylittävät sekä vähintään lievästi öljylle haisevat massat toimitettiin asianmukaiseen luvan omaavaan käsittelypaikkaan.

Ehdotamme täyttöluvan myöntämistä kaivannolle, minkä jälkeen kiinteistön rakennustöitä voidaan jatkaa suunnitellulla tavalla.

Tehdyt toimenpiteet

  • Saneerattu
  • Työtunnit: < 150h

Lisätietoja